Maalle mieleni tekevi

Onni-työkirja puki sanoiksi sen mitä olen omissa mielikuvissa hahmotellut maaseudun suunnaksi. Enenevässä määrin ihmiset hakevat yhteyttä luontoon ja jopa tarvitsevat apua sen yhteyden löytämiseen. Osa näistä hakeutuu asumaan, osin tai kokonaan, maalle. Lopuille riittää, että luonto tulee pikku paloissa kaupunkeihin, joko viheralueina tai tuotteina ostoskasseihin. Tästä on jo nyt merkkejä mm. Reko-rinkien toiminnassa, vapaaehtoistöiden tekemisenä maalla tai osallistuvana lähimatkailuna. Lukuisat villiyrttikurssit täyttyvät tiedonhaluisista ihmisistä, jotka janoavat ”isoisoäitien” oppeja. Kaupunkiviljely elää kasvun kautta ja nämä toimet ovat nousseet jopa statussymboleiksi. On ”coolia” kertoa olleensa pesemässä ruusujuuria Lapissa, ostaneensa Rekosta talvivalkolöökiä sekä lammasta että olleensa Metsähallituksen lammaspaimenena kesälomalla.

Näistä palveluista ja elämyksistä ollaan valmiita maksamaan. Tähän pitäisi pystyä vastaamaan, ja tarjota palveluita laadukkaasti. Maatilamatkailussa ei enää riitä lautamökki pellon reunassa. Se kaipaa ympärilleen tarinoita, perinteitä ja elämää, unohtamatta hyvää lähiruokaa, aitoa kohtaamista ja tietenkin WiFiä.

Myös luontoon meno voi olla monelle pelon aihe. Sitä pitää auttaa tarjoamalla opastuksia, elämyksiä, jopa ihan kodin lähellä. Madalletaan kynnystä ja kannustetaan ylittämään itsensä. Moniko kaupungissa elävistä on ollut tunnin pimeässä metsässä ilman valoa? Maannut vihreällä sammalpeitteellä? Kävellyt paljoin jaloin havujen peittämällä polulla? On paljon asioita joita ei rohjeta tehdä itse.

Kaikki nämä suuntaukset avaavat mahdollisuuksia maalla asuville, niin tulon lähteinä, työllistäjinä ja palveluja kylillä pitävinä voimina. Ei anneta niiden valua hukkaan. Tämä puhdas, vielä villi, ainutlaatuinen ja rikas luonto on meidän aarre, mitä ei voi viedä ulkomaille!

Omat kiinnostuksen kohteet kohtaavat hyvin näitä toiveita ja suuntauksia. Lähiruoka, villiyrttikurssit ja luontoretket ilman moottoreita saavat minut innostumaan, jakamaan omaa tietoa ja luonnon voimaa sitä kaipaaville.

Minna Haurinen

MEAT 2016

Lokakuun lumoa ja syksyn satoa

Lokakuu toi tullessaan kuulaat pakkasyöt ja työrintamalle uusia haasteita. Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon perusteet uudistetaan ja minua pyydettiin työryhmän sihteeriksi. Vau...ihanaa päästä vaikuttamaan uudistamiseen. Hanketyönkin ilon ja motivaation lähde on kehittäminen, uudistaminen ja kyky saada tuloksia aikaan. Viimeksi juttelimme lähikoulutuspäivillä siitä millainen on hyvä hankevetäjä/projektipäällikkö. Sellainen, joka hallitsee käytännön toteuttamisen, talousasiat, johtamisen sekä on hyvä verkostoitumaan ja jolla on hyvät sosiaaliset taidot. Moniosaaja täytyy olla.

Tämä minullekin tarjottu tehtävä on projektiluontoinen. Sillä on budjetti, aikataulu ja tuloksia pitää saada aikaan. Tavoitteena on saada tutkinnon perusteisiin valinnaisuutta. Oma tavoitteeni on myös se, että tutkinnosta saataisiin niin kiinnostava, että sitä toteutettaisiin eri puolilla Suomea. Ja myös hakijoita olisi runsaasti. Tutkinnon järjestämisoikeuksia on kyllä monellakin oppilaitoksella, mutta ei koulutusta. Maaseutu tutkinnon nimessä voi hämmentää. Kuitenkin maaseudun toimintaympäristö voi olla hyvin monimuotoinen ja korkeaa teknologiaa hyödyntävä. Hanketoimintaa tehdään niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Eu:n näkökulmasta taitaa olla niin, että lähes koko pohjoinen Suomi kuuluu maaseutuun. Ei siis anneta nimen hämätä.

Tälle projektille perustetaan työryhmä, joka on vielä avoin. Nyt odottelen neuvottelujen jatkumista opetushallituksen Annen kanssa. Sitä ennen pohdiskelen ja kerään lisätietoa ja näkemyksiä siitä mihin suuntaan tutkintoa pitäisi kehittää. Mielelläni otan vastaan ajatuksia tutkinnon uudistamisesta
Niin ja toivon opiskelijoille intoa tehdä hankesuunnitelmia sillä tutkintotilaisuus lähestyy. 

.